Kuu

Kuuhun liittyy monia erilaisia mystisiä kysymyksiä, joiden verhoa tässä hiukan nostetaan. Ensimmäisenä ehkä kaikkein yleisin kysymys ”onko kuu juustoa?”. Ei se ei ole juustoa, sillä englantilaiset olisivat syöneet sen jo ennen ajan laskun alkua ja keskiajalla kaikki hollantilaiset ja saksalaiset olisi poltettu teennäisten tähtien valmistamisesta. Mitä kuu siis on? Kuu kuten kaikki muutkin pyöreät kappaleet aurinkokunnassamme on marmorikuula, ja kaikkein huono onnisin niistä, sillä kuu jäi värittömäksi värin loppumisen vuoksi kun kekkonen väritti moskovan punaistatoria siniseksi sinipunakynällään. Ihmettelet varmaan että missä sitten nämä kaikki marmorikuulat ovat. Kaikki nämä valtavat marmorikuulat ovat zertyksolidi nimisen kolmisilmäisen humanoidin nahkapussissa, joka roikkuu hänen vyötäröllään.

Kävivätkö jenkit kuussa? Eivät sillä natsit valloittivat kuun jo 30 luvulla ja sitä paitsi jenkkien kaikki kuuraketit törmäilivät jatkuvasti kuunpidikkeeseen, joka pitää kuun maan ympärillä. Siitä myös osin johtuu ns kuunpimennykset, sillä aurinkokunnanhuoltomies on ollut pitkään lomalla siriuksessa, eikä ole näin ehtinyt vaihtamaan kuunakselin stefoja, jotka valuttavat öljyä kuunpinnalle ja tästä johtuen se näyttää mustalta.  Jos ihmettelet miksi kuu ei sitten ole kokonana musta, se johtuu siitä että kuunakselilla olevat laakerit ovat osittain jumiutuneet ja näin kuun puhdas puoli osoittaa lähes kokoajan menosuuntaan tai aurinkoon ja tästä johtuu että öljy valuu kuun takaosaan tai palaa auringon paisteessa.

Miksi täysikuuvalvottaa? Tämä on yksilöstä kiinni, toisia valvottaa toisia ei. Selkeä selitys kuitenkin tälle on se että ihmisten alitajuntaa alkaa vaivaamaan kukkahattutätien jutut, koska he näkevät unensa selvemmin paremmassa valaistuksessa, jopa sudet ulvovat kuuta lähes samasta syystä. Sudet vain kokevat deja’vu ilmiön kun näkevät unta isänsä ulvomassa kuuta, joka näki isänsä ulvomassa kuuta.

Miksi kuu punertaa joskus? Tämä yksinkertaisesti johtuu siitä kun ne öljyt on vähissä sieltä akselistosta, niin kuu yksinkertaisesti pääsee ylikuumenemaan ja näin muuttuu punertavaksi ja laajenee.

Leave a Reply