Archive for the ‘Kuraa’ Category

Dolmarialaisten uusin

tiistai, 20 lokakuun, 2009

Kuinka taas pientä ihmistä voidaankaan kusta silmään. Monet ovat varmaa huomannut kaikkien hintojen nousun viimeaikoina. Salakavalat pienet hintojen nostot aina silloin tällöin ovat olleet hyvinkin huomaamattomia lyhyellä ajalla. Nyt kuitenkin dolmarialaiset ovat rahan himossaan keksineet uuden keinon, jolla rahastaa tyhmää kansalaista. Dolamarialaiset keksivät nimittäin, ettei hintoja voi nostaa äärettömiin joten he alkoivat pienentämään pakkauksia. Ihmisiä vielä huijataan ostamaan näitä tuotteita ilmoittamalla asiasta huomiota herättävillä tarroilla, joissa lukee ”Tästä tuotteesta -50% kassalla”.

Tällä pienentämisvimmalla ei voi olla hyvät seuraukset lähitulevaisuudessa. Ongelmia seurasi jo aikoja sitten kun eräs puolalainen asuntoloitsia pyrki maksimoimaan voiton ja pienentämään asuntoja niin ettei sinne mahtunut ihminen kuin vaaka-asennossa. Tämä oświęcimiläisen yrittäjän idea olisi toiminut vallan mainiosti, jos hän ei olisi piheyksissään säästänyt lämmityksessäkin. Hän nimittäin päätti laittaa asiakkaat itsepalvelu lämmitykseen. Harmikseen hän vain ei ottanut huomioon että hänen asiakkaansa olivat pääasiassa itsetuhoisia pyromaaneja, jotka vahingossa polttivat itsensä kammiotaan lämmittäessä.

Tätä kyseistä asuntoloitsiaa ei tietenkään saatu kiinni tästä teosta, koska hänen yhtiönsä oli pelkkä peitefirma ja todellisia nimiä ei saatu koskaan selville. Adolf Hampurilainen oli ainut joka tästä saatiin vastuuseen, sillä verukkeella, että hän oli vuokrannut maan tuolle asuntoloitsijalle.  Asuntoloitsiasta ei ole sittemmin kuultu, mutta huteralle pohjalle kasatun salaliittoteorian mukaan, hän saattaisi olla vastuussa agenteista jotka toimittavat lian meidän kaikkien pyyhkeisiimme.

Piri Pirkko ja arvomaailman ahdistus

maanantai, 7 syyskuun, 2009

Pirkko ei ole nisti. Pirkkoa on vain pienestä pitäen potkittu päähän pienillä ja vähän suuremmillakin kengillä. Pirkko on 25, muuta hänen elimistönsä on samalla tasolla keskiverto 80 vuotiaan kreikkalaisen sumopainijanaisen kanssa. Pirkon nopea vanhentumien johtuu monista seikoista. Kuten siitä että hänen sukunimensä on piri ja koska pirkko on maailmanparantaja hän tuntee myötätunto oireita kaikkia maailman pirinistejä kohtaan.

Myös Pirkon arvomaailman tuottama ahdistus aiheuttaa hänelle harmaita hiuksia, sillä näinä vaikeina aikoina, joina dolmarialaiset koittavat valloittaa maailmaa ja planeettamme uhkaa peitttyä pallihikeen, joka johtuu ikävästä  ihottumasta, jonka planeettaamme kantava humanoidi zertyksoli on hankkinut yhtyessään väärään tähtipölyyn. Luonnollisesti ihmiset pidetään pimennossa tältä massahysteriaa aiheuttavalta tiedolta ja kerrotaan vedenpinnan nousun johtuvan kasvihuoneilmiöstä ja napajäätiköiden sulamisesta. Napajäätiköt tosin hupenevat siitä syystä, että jäätelöstä on tullut suuri hitti dolmarialaisten keskuudessa maan kuoren sisäpuolella. Jäätelöstä tuli niin suuri ongelma että dolmarialaiset lääkärit alkoivat louhimaan napajäätiköitä lumelääkkeeksi jäätelönarkkareille.

Myös naapurit ahdistavat Pirkkoa, sillä hän sattuu elämään Yläkerran Helmin naapurissa. Helmihän on tunnetusti kaiken aikaa kaikkea vastaan etenkin, jos se on jotain uutta. Vaikka asia olisi jotain yleishyödyllistä, joka helpottaisi kaikkien elämää kuten maailmanrauha niin Helmille tämä on täysin uutta ja periaatteestakin pitää olla kaikkea uutta vastaan. Helmi itse ei olisi halunnut tulla pois äitinsä kohdusta, mutta 7 vuoden iässä koulun rehtori, joka toimi myös kunnanlääkärinä ja kirvesmiehenä, tuli hakemaan Helmi pois kohdusta ja Helmillä ei paljoa ollut vastaan sanomista, kun tullaan kirveellä napanuora katkaisemaan sisäpuolelta käsin.

Nuorempana Pirkko yritti laskea uutisarvolle laskukaavaa, valitettavasti epäonnistuen ja joutuen hoitoon muutamiksi vuosiksi. Hän nimittäin havaitsi ettei uutisille voi laskea loogista arvoa. Lähtökohtana oli ihmishenki, joka on korvaamaton rahassa mitattuna. Toisijaisena kohtana oli oikeus ja sen jälkeen vasta materiaaliset vauriot, jotka on korvattavissa rahalla. Silti hän huomasi että uutisarvoltaan suurempaa on vuoden missin auton tekninen vika, kuin muutaman vaivaisen sadan ihmisen hengen vaatinut onnettomuus suuressa valtiossa.

Julma maailma

keskiviikko, 1 heinäkuun, 2009

Maailma on julma. Kaikkihan sen tietää. Näin varmasti ajattelee suomen ainut suurrikollinen, jonka poliisi on vihdoinkin vuonna 2009 saanut kiini törkeästä rikoksesta, joka on suoritettu jo ennen kuin natsit muuttivat kuuhun. Tuo tunnistettamattomissa pysyttelevä rikollinen nimittäin suoritti rikoksista pahimman, sillä hän kaatoi humalassa puita luvatta vuonna 1961. Tämä rikos oli kyseisenä ajankohtana merkitty ankarimmaksi rikokseksi siilinjärven perustuslaissa.

Elämän julmuutta pohtii myös yläkerran helmi-mummo, joka saa hengen ahdistusta, kun joku kävelee rappukäytävässä liian äänekkäästi tai iltasella ilman valoja, eikä hän silloin näe kuka rappukäytävässä liikkuu. Helmi myös kokee elämänsä erittäin julmaksi, jos Lauri Karhuvaaran kaluspaita on likainen tai kun salkkareiden uusinnat on jouduttu perumaan keskellä päivää sen takia että voitaisiin näyttää mutasarjan jalkapallo-ottelu.

Helmillä ei kuitenkaan ole maailman todellisesta julmuudesta mitään tietoa. Todellista julmuutta on se että useat eläinaktivistit ovat tappaneet itsensä, koska maailman ainut puoliksi muovista muovattu albinoneekeri on kuollut. Se seikka ei toki tehnyt hänestä erikoista että hän olisi puoliksi muovista, vaan se että hän on onnistunut tekemään itselleen valkeita biologisia jälkeläisiä hyödyntämällä toisen miehen sukupuolielimiä. Sanalla sanoen hän on saanut jälkeläisiä osallistumatta millään asteella niiden tekemiseen.

Toisaalta on hyvä ettei helmi tiedä näistä seikoista. Hän saattaisi saada hengen ahdistusta joka kerta kun joku lentokone tipahtaa taivaalta. Toivommehan että helmi myös lähitulevaisuudessa, joka hänen kohdallaan tulee olemaan kovinkaan pitkä, että hän keskittyisi vain oman pienen maailmansa hallitsemiseen, eli rappukäytävän vahtimiseen ja Kari Salmelaisen harmaantumisen seuraamiseen napakympin uusintojen avulla. Emmehän toki pilaa helmin iloa kertomalla että ne vhs kasetit, mille hän on napakympit nauhoittanut, ovat jo hiukan vanhentuneet ja iän myötä menettäneet värinsä, kuten helmikin.

Folio aineiden kuningas

tiistai, 21 huhtikuun, 2009

Ihmiskunnalla ei tällä hetkellä ole suuria mahdollisuuksia levittäytyä muille planeetoille. Tämä johtuu pääasiassa siitä, ettei hallussamme ole tekniikka joka veisi meidät sinne kohtuullisessa ajassa, eikä tarvittavaa tulivoimaa asuttujen planeettojen valloittamiseen. Onneksi hallussamme on universumin mahtavin puolustautumisväline.

Foliopaperi tuo intin sadetakkiakin suojaavampi esine. Foliopaperi suojaa niin sädepyssyiltä kuin myös ajatusten lukemiselta, mikä on ensiluokkaisen tärkeä kun edistyksellisempi laji hyökkää maapallolle. Kun foliopaperin yhdistää jeesusteipin kanssa ovat rakennusmahdollisuudet täysin rajattomat. Silloin voit suojata ihan mitä vain ihan miltä vain. Harmillista vain että ihmiskunta ei ole vielä alkanut rakentamaan mitään suurempaa foliosuojaa, sillä piahkoin meidät löytäneet ulkopaikkakuntalaiset aikovat hyökätä kimppuumme. Meidän täytyy siis koota joukkomme ja alkaa tuottamaan suurissa määrin foliosuojapukuja jeesusteipin avulla, jotta saamme lajimme säilymään tästä suuresta hyökkäyksestä.

Salaisilta myyriltä saamieni tietojen mukaan maan alla asuvat dolmarialaiset, ovat liittoutuneet ulkopaikkakuntalaisten kanssa ja yrittävät ottaa vallan maassa. Meidän olisikin nyt tukahdutettava dolmarialaiset kirjaimellisesti ja se onnistuu vain vuoraamalla kaikki tulivuoret foliopaperilla ja tiivistämällä jeesusteipillä. Näin saattaisimme saada myös estettyä ulkopaikkakuntalaisten hyökkäyksen, kun heillä ei olisikaan maassa enään troijan hevosta muistuttavaa ansaa. Mutta mitä tekeekään ihmiskunta. Käyttävät tätä universumin tehokkainta puolustusmekanismiä suojaamaan ruokiaan ja auttamaan sen velmistuksessa, jos tämä jatkuu ihmiskunta on hyvin pitkälle mennyttä kalua.

Suhteellista

tiistai, 14 huhtikuun, 2009

Kaikki on suhteellista, jopa suhteellisuusteoria. Suhteellisuusteoria on suhteellisen jännä. Se omalla tavallaan muistuttaa tiedemiesten raamattua, kukaan ei ole voinut todistaa vääräksi, eikä oikeaksi. Jos se on totta kaikki on okei, mutta jos teoria on väärä maailma on täynnä herkkäuskoisia tiedemiehiä. Toisaalta voi myös ajatella että raamattu on totta ja maailma on täynnä mustaamagiaa käyttäviä tiedemiehiä.

Suhteellisuusteorian mukaan luonnonlait toimivat kaikkissa tilanteissa samalla tavalla. Olisi erittäin ikävää jos näin ei olisi, meillähän olisi erittäin epä vakaa maailma silloin. On myös väitetty että kaikki aine sitoo yhtä paljon energiaa, mutta ihminen ei osaa vain hyödyntää kaikkia aineita yhtä tehokkaasti. Nämä kaksi väittämää yhdessä tekisi elämästämme melkoisen mielenkiintoista. Ajatellaan pikku poika leikkimässä marmorikuulilla talon takapihalla. Pojalle sattuukin huono tuuri ja yhden heitetyn marmorikuulan sisältämä enrgia purkautuu räjähdysmäisesti talon takapihalla ja jos oletetaan myös että marmorikuula sisältää yhtä paljon energiaa kuin uraani. Seuraksenahan olisi luonnollisesti kylän kartalta pyyhkivä räjähdys.

Positiivisia vaikutuksiakin voisi olla jos lento-onnettomuuden yhteydessä painovoima lopettaisikin satunaisesta syystä vaikuttamasta lentokoneeseen. Vaihtoehtoisesti myös pommin räjähtäessä ei tulisikaan paineaaltoa vaan pommi imisi ilmaa itseensä. Tässä satunaisessa maailmassa voisi tapahtua periaatteellisesti mitä vain, myös se olisi mahdollista että yhtyessä naiseesi, laukeamisen hetkellä naisesi räjähtää kappaleeksi satunaisuuden luomasta liiasta paineesta. Onneksi meillä ei ole tälläisiä päiviä kuin krapulassa.

Looginen maailma

tiistai, 14 huhtikuun, 2009

Maailmassa törmää aina kaikenlaisiin epäloogisiin ongelmiin, kuten naisiin. Kaikille epäloogisille ongelmille löytyisi täysin looginen ratkaisu, muutetaan maailma loogiseksi. Tämä myös auttaisi opetustyötä suurissa määrin, sillä esimerkiksi biologian tunnilla ei enää käytettäisi nimiä vaan tyyppejä. Taltinttikin kulkisi kätevästi nimellä pikkulintu mallia keltamustavalkoinen, tai hirvi olisi suurinisäkäs mallia nelijalkaruskeasarveikas. Kielienkin opettaminen helpottuisi huomattavasti, koska loogisuuden vuoksi kaikki sääntöpoikkeukset jouduttaisiin jättämään pois ja käännökset tehtäisiin suoraan. Kaikkein epäloogisimmasta ongelmasta päästäisiin kivasti, kun kaikille tyttölapsille suoritettaisiin lobotomia leikkaus heti syntymisen jälkeen.

Mustavalkoinen päivä

maanantai, 30 maaliskuun, 2009

Maailmassa on historian koitossa kerran ollut täysin mustavalkoinen päivä. Se tapahtui vuonna 1965 eräänä elokuisena päivänä rauman satamassa. Eräs nuori mies sattumalta oli asioimassa asiattomia asioita rauman satamassa. Hän oli haeskelmassa jotain rahanarvoista tavaraa, jota voisi sitten myydä katukaupassa, mutta hän päätyikin aiheuttamaan epähuomiossa ketjureaktion, joka johti mustavalkoiseen päivään. Tapahtuma ketju oli seuraava. Mies murtautui erääseen rahtikonttiin, josta löysi epämääräisiä tynnyreitä. Tynnyrit sisälsivät kemikaalia C13H13N4NaO3S, jota hän epähuomiossa kaatoi tynnyrillisen kontin pohjalle. Kyseisen kontin päällä sijainneessa toisessa rahtikontissa oli suuri määrä erilaisia shampoita odottamassa uudelleen kuljetusta. Kyseisessä kontissa kuitenkin oli erä erittäin huonosti pakattuja tuotteita, jotka vuosivat ja on vain sattuman kauppaa että kyseisen kontin sisältö oli matkalla turkuun. Äkillisellä säätilan vaihtelulla oli myös tekemistä asian kanssa, sillä hyvinkin nopeasti nousi raju ukonilma, suoraan sataman ylle. Kuin sattuman kaupasta yksi salama iski suoraan noihin kahteen kontiin, joka aiheutti erittäin rajun säteilyreaktion, joka taas vaikutti muutamien metrien päässä olleeseen konttiin, joka oli täynnä sonyn radioita, jotka vahvistivat säteilyä maailmanlaajuiseksi ja kadottivat värit maailmasta vuorokaudeksi. Ukonilman jälkeen tuo mies löydettiin erittäin rajusti värittyneenä. Kaikesta järkyttyneenä hän lopetti ryöstelyn ja muutti eräälle korallimeren saarelle ja perusti oman valtion. Hänen paitaansa käytetään vieläkin kyseisen maan lippuna.

Hei, me lennetään. Jee!1

maanantai, 30 maaliskuun, 2009

Lentäminen. Ehkä tuo jännin matkustusmuoto heti maa- ja vesiliikenteen jälkeen.

Kun sanan ’lentäminen’ mainitsee niin tavalliselle ihmiselle tulee luultavasti mieleen ensimmäisenä ilmassa liikkuminen, sitähän se lentäminen on! Terävämmät meistä saattavat koulusta muistaa jopa kaikki kolme eri lentämiseen kykenevää asiaa. (kertauksena: lintu, lentokone ja Teräsmies.)

Taustatietoa
Niinpä tässä jutussa sukellammekin syvemmälle lentämisen mielenkiintoiseen maailmaan. Katsotaan ensin, mitä Wikipedia tietää kertoa lentämisestä:

Lentäminen on ilmassa tai avaruudessa tapahtuvaa liikkumista.

Vertaa: Uiminen on nesteessä tai juoksuhiekassa tapahtuvaa liikkumista.

Lentäminen on useimmiten hallittua, jolloin lentävä eläin tai kone voi ainakin osittain hallita lentorataansa.

Pois lukien terroristit, japanilaiset ja kiljuhanhet.

Myös hallitsematon ilmassa liikkuminen voi olla lentämistä, esimerkiksi pesäpallo lentää heitettäessä.

Eroaa tässä mielessä uimisesta, sillä pesäpallo sukeltaa heitettäessä veteen.

Ilmakehässä lentäminen voi olla esimerkiksi ihmisten tai tavaroiden kuljetusta joko ilmaa raskaammilla (lentokone, helikopteri) tai kevyemmillä (kuumailmapallo, ilmalaiva) teknisillä välineillä.

Vastaavasti avaruudessa lentäminen voi olla esimerkiksi marsilaisten tai tavaroiden kuljetusta joko avaruutta raskaammilla (Independence Day:n muukalaisten emoalus) tai kevyemmillä (raketti, avaruusriksa) teknisillä välineillä.

Lentäminen voi olla kaupallista, harrastuspohjaista tai se voi liittyä sodankäyntiin.

Yleensä se on näitä kaikkia eli kallista, säheltämistä ja vaarallista.

Lentämisen pelko on lentopelkoa.

Didn’t see that one coming.

Monet eläimet, kuten useimmat linnut osaavat lentää.

Myös useimmat porot osaavat lentää.

Lentäminen voi olla myös liitoa.

Eli ns. tyylikkäästi putoamista. Esimerkkeinä liito-orava ja Buzz Lightyear.

Historiaa
Lentäminenhän ei ole keksintönä mikään uusi asia. Kuten kaikki muistamme, että lentämisen historian katsotaan alkaneen 1903, kun amerikkalaiset Wrightin veljekset onnistuivat häkkyrällään pysymään minuutin ilmassa poikkeuksellisen voimakkaan lounaistuulen avulla. Amerikkalaisia, ranskalaisia ja englantilaisia pidetään muutenkin noin yleisesti lentämisen pioneereina mutta esimerkiksi eräs hollantilainen on lentänyt jo vuosisatoja ennen heitä.
Toisaalta, esimerkiksi leijaa on lennätetty jo ennen ensimmäistä laktoosi-intolerantikkoa ja Aladdin sekä hänen ruma apina lensivät lentävällä matolla jo Kardemumman yössä. Myös lauseet ovat lentäneet useaankin otteeseen vuosisatojen saatossa. Kuitenkaan nykyään ei ole tarkkaa tietoa siitä, että minne ne oikein lensivät ja tämän takia aihe onkin aiheuttanut kiistaa sekä välillä varsin lennokkaita teorioita.
Mutta jos sitä osataan lentää täällä niin osataan sitä muuallakin. Suunnilleen 1900-luvun puolivälistä lähtien maailmaa on kohahduttanut havainnot ulkoavaruuden lentävistä lautasista. Havainnot ovat osoittauneet melko yksipuolisiksi, sillä ilmeisesti muukalaisilla on ollut teknisiä ongelmia muun astiaston lentämiseen saattamisessa.

Nykyhetki ja tulevaisuus
Huolimatta alkuaikojen lupaavasta kehityksestä on lentäminen polkenut paikallaan viimeiset vuosikymmenet. Lentävien lähtöjen jälkeen alalla ei ole tapahtunut juuri minkäänlaista kehitystä. Ääntä nopeamman lentämisen kehityksen ajateltiin vuosia sitten piristävän lentämisen ilmapiiriä mutta siitä ei tullut kuin vähän lohtua. (Valo kulkee kuitenkin kovempaa, stana.) Todellisen hetken huuman toi yksityislentämisen puolella Red Bull -energiajuoman kehitys ja leviäminen lähiruokakauppoihin. Tämä innovaatio sai alkunsa kuuluisasta ’Satumaa’ kappaleesta. Sittemmin kehitys on hiljentynyt. Kuitenkin viimeaikoina puhetta on tiedemiesten piireissä herättänyt lentämisen seuraava vallankumous. Kehitystä jarruttaa kuitenkin useat tahot, jotka öljyteollisuuden tavoin yrittävät torpata kaikki muut vaihtoehdot lentämisen saralla. Toisihan lehmien lentäminen hyvinkin kiusallisia tilanteita monille ihmisille.

Onnea minä

keskiviikko, 11 maaliskuun, 2009

Minä hyvä minä taas vuoden vanhempi. Ei oo helppoo olla kolmannella vuosikymmenellä.

Mistä aika tulee

sunnuntai, 25 tammikuun, 2009

Aika, tiedemiehet sanovat sen olevan suhteellista ja uskovaiset taas uskovat sen olevan ikuista, mutta mistä se loppujen lopuksi tulee. Kun lähdetään jäljittämään aikaa, päätyy melko nopeasti muinaiseen egyptiin, mutta tämä on harha luulo. Aikaa ei keksitty egyptissä, vaan jo kivikautiset englantilaiset käyttivät. Aika keksittiin ensimmäisen kerran, kun eräs mies keksi uuden tavan tiedustella milloin hän saisi taas teetä ja lausui ensimmäisen kerran nuo kuuluisat sanat ”is it tea time”. Siitä lähtien aikaa on käytetty määreenä tee hetkien välillä.

Nykyään aikaa voidaan katsoa kelloista, mutta ette tiedäkkään miten aika saadaan laitettua noihin laitteisiin. Siitä lähtien kun aika oli keksitty englannissa, sitä on levitetty ympäri maailman. Kaikki maailman aikaa mittaavat laitteet kalentereista kelloihin saavat voimansa englantilaisesta teestä. Tässä vaiheessa joku varmaan väittää että kellothan toimivat pattereilla, mutta todellisuudessa paristot ovat täynnä erittäin voimakasta salmiakki teetä, jonka ansiosta kello alkaa näyttämään aikaa. Tässä vaiheessa aistin myös toisen epäileväisen, joka väittämään että miten maiat osasivat sitten tehdä sen kuuluisan kalenterinsa. Vastaus on englantilaiset lähettivät muinoin lastillisen teetä yksinään matkaamaan suuren veden ylitse, koska olivat varmoja että siellä oli varmasti muita ihmisiä. Tuo kalenterintekijä, joka on mainittu maijoja koskevassa artikkelissa löysi tuon tee lastin ja erehdyksissään nautti yksinään koko lastin ja sai näin pakottavan tarpeen luoda suuren kalenterin. Myös kaikissa tietokoneissa on annos englantilaista teetä ja se on myös tietokoneissa säilötty samaan tapaan kuin kelloissa. Mistä tämä kaikki tee sitten tulee. Luonnollisesti sieltä mihin kaikki aikaansa vertaavat, eli big benistä lontoosta. Kyseisessä rakennuksessa on niin valtava tee pitoisuus että siihen on jouduttu rakentamaan kello osoittamaan 4 eri suuntaan ettei tulisi ajan ylikuormitusta. Sieltä siis aika tulee ja on aina tullut ja tulee jatkossakin.