Posts Tagged ‘salaliitto’

Salaliitto likaisista pyyhkeistä

sunnuntai, 4 tammikuun, 2009

Olemme kaikki joskus miettineet maailman ihmeellisyyksiä. Paljon on ratkaistu suuria mysteerejä ja paljon on jäänyt ratkeamattakin. Nyt on kuitenkin taas ratkaistu yksi suurista mysteereistä, jonka takaa paljastui pirullinen salaliitto. Kyseessä on arvoitus likaisista pyyhkeistä. Eihän pyyhkeet voi koskaan likaantua, koska niitä käytetään vain silloin kuin olemme puhtaita.

Pitkällisien ja piinallisen tutkimuksen jälkeen havaitsimme että salaiset agentit käyvät likaamassa pyyhkeemme aina silloin kun emme pidä pyyhkeitämme silmällä. Tämä tapahtuu aina silloin kun olet nukkumassa tai poistunut huoneesta jossa pyyhkeesi on aivan yksin ilman mitään puolustautumiskeinoa. Havaitsimme että kyseiset agentit ovat erittäin taitavia naamioitumaan ja lähes näkymättömiä. Onnistuimme kuitenkin vangitsemaan erään agenteista ja pitkän piinallisen kuulustelun jälkeen saimme puristettua tietoa että hän toimittaa tietoja toiselle taholle. Muuta emme saaneet hänestä irti, emme edes näytettä liasta.

Lähdimme kuitenkin seuraamaan mahdollista johtolankaa, jotta saisimme tämän mysteerin ratkaistua. Saimme nimittäin nimettömän soiton, jossa kerrottin mahdollisesta lian alkuperästä. Johtolanka vei meidät kirjaimellisesti maan alle josta löysimme kaiken lian keskuksen, viemäristön. Tuhansittain putkia päätyy samaan paikkaan, jossa pirulliset salaliittolaiset keräävät likaa tartuttaakseen sen pyyhkeisiimme. Havaitsimme keräämöä tutkiessamme myös että kyseisessä laitoksessa oli valtavia määriä pesuaineita, josta päättelimmekin että päätekijä työllistää itse itseään.

Tuo kyseinen yritys on keksinyt tavan hallita maailmaa ja rikastua äärettömästi ovelalla tavalla. He ovat valjastaneet viemäri verkoston käyttöönsä esiintymällä mukamas puhdistamona. Tämä ”puhdistamo” kerää veden seasta kaiken lian ja nuo salaiset agentit kuljettavat likansa meidän pyyhkeisiimme. Kun huomaamme pyyhkeiden likaantuneen menemme kauppaan ja ostamme pesuainetta jota yritys tuottaa. Tällöin tapahtuu se mitä yritys toivookin meidän tekevän me pesemme pyyhkeen, jotta he voivat liata sen uudestaan ja saada lisää rahaa kun ostamme lisää pesuainetta. Tätä tapahtuu kaikkialla kaiken aikaa, jopa maailmanlaajuisesti, joten ole varovainen ja suojele pyyhettäsi.