Evoluutio

Ihmisille syötetään tänä päivänä monenlaista kuraa siitä miksi maailma on sellainen kuin se on. Monille ihmisille menee vielä tänä päivänäkin läpi selitys että jumala loi maailman. Sinänsä minua ei kiinnosta mihin ihmiset uskovat, mutta onhan se vähän naurettavaa että ihminen uskoo että juutalaisen zombin isä on luonut maailman noin 6000-7000 vuotta sitten ja laittanut fossiilit maan alle ihan vaan testatakseen ihmisten uskoa.Toiset taas uskovat että ihminen on evoluution huipputulos ja että ihminen on ajan myötä kehittynyt apinoista.

Nyt kuitenkin on löydetty kiistattomia todisteita siitä, että evoluutio onkin toiminut väärinpäin, että kaikki eläimet ovatkin kehittyneet ihmisestä.Linkissä näkyy selkeänä kaavakuvana kuinka evoluutio on toiminut. Kaikki eläimet eivät luonnollisetikkaan ole syntyneet näin yksiselitteisellä tavalla. Esimerkiksi lintukoirat eivät ole nimensä mukaisesti suoraan ihmisestä, vaan ovat koiran ja linnun yhdynnän tulos. Linnut taas kaikki polveutuvat kreikan mytologiasta tutusta ikaroksesta, joka lenteli ulos labyrintistä.

Koirat sen sijaan kaikki polveutuvat myös kreikan mytologiasta tutusta kerberoksesta, joka oli manalan portteja vahtiva kolmipäinenkoira. Kerberos sai alkunsa eräänä päivänä kun eräässä hotellissa oli vain yksi huone enään jäljellä ja asiakkaita oli kuitenkin 3 tulossa sisään samaan aikaan. Nuo kolme olivat rekkakuski, portsari ja turkulainen. Sulassa sovussa he kuitenkin onnistuivat ahtautumaan samaan samaan huoneeseen ja loput varmaan arvaattekin. Likaisia yksityiskohtia en ala kertomaan, sillä se ei ole kenellekkään soveliasta luettavaa, kun samassa ahtaassa huoneessa on rekkakuski, portsari ja turkulainen. Noina maagisina aikoina kehittyivät kaikki eläinten päälajit ja muutamia muita erikoisuuksia. Tästä syystä myös intialaiset eivät tee lehmille pahaa, sillä ne ovat kaikki entisiä anoppeja.

Leave a Reply