Archive for 15 heinäkuun, 2010

Vahinkoteoria

torstai, 15 heinäkuun, 2010

Toiset meistä uskovat siihen että maailma on syntynyt vahingossa. Mutta entä jos vahinko onkin välttämätön osa maailman edistystä. Luolamieskin keksi tulenkäytön vahingossa kun poltti naapurinsa luolan.

Erittäin hyviä esimerkkejä historiasta löytyy kautta aikain. Usein eteenpäin vievään tapahtumaan liitty, että joku on unohtanut jotain, kuten pyörän keksijä unohti kuinka monta kulmaa neliössä oli ja paniikki ratkaisuna jätti ne kaikki pois. Vahingolla tosin ei osuutta asiaan kun atlantis upposi. Se oli vain pelkkää sattumaa että lähdetään bileisiin ja jättää vesihanan auki. Puolustukseksi on kyllä sanottava, että hyvät bileet oli, sillä lähti muisti siinä määrin että atlantiksen osoite on edelleenkin hukassa.

Vahinkoja sattui paljon myös muinaisina aikoina kuten, maanpakoon sittemmin joutuneelle kivenhakkaajalle, joka sfinksiä veisteli ja vahingossa tipautti patsaalta nenän, joka sittemmin johti juutalaisten vapautumiseen. Oli myös ihan täysi vahinko, että herakleesta tuli itsepäinen kusipää, joka ei voinut kääntyä ympäri ja maailman laitaan törmättyä teki maakiekosta maapallon. Tämän jälkeen maailma ei ole muuta ollutkaan kuin vahinkojen ketjureaktioita. Aina päättynyt vahinko aloittaa uuden vahingon ja silloin toistetaan historian kuluneinta lausetta ”minä vahingossa, onko tämä paha”