Mainokset

12 toukokuun, 2009

Oletko koskaan pohtinut kuka on kaikkien mainosten takana. Mainoksethan monesti lupaavat paljon enemmän kuin tuotteet lopulta ovatkaan. Mitä suurilla lupauksilla tavoitellaan ja kuka on kaiken takana. Nyt voin sen teille paljastaa kun kukaan ei ole kuulemassa.

Tietyt tahot haluavat hallita meitä ja tehdä meistä aivottomia koneita, joilla ei ole omaa tahtoa. Yksi näistä tahoista on ulkopaikkakuntalaiset, jotka pyrkivät valloittamaan ja hallitsemaan maapalloamme dolmarialaisten myötäavustuksella. Ulkopaikkakuntalaiset hallitsevat kaikkia medioita ja näyttävät hyvin itseääntoistavia mainoksia, jotta ihmiset saadaan transsin kaltaiseen olotilaan ja ihmiset alkavat ostamaan tuotteita. Tuotteita ostamalla ihmiset taas tukevat ulkopaikkakuntalaisten maailmanvalloitusta.

Maapallomme ainut toivo on putkimies Aatu Hilpinen, joka onnistui estämään ulkopaikkakuntalaisten edellisen maailmanvalloituksen. Tuo euroopan kiertue on edelleen monien ulkopaikkakuntalaisten mielessä. Kiertueen johdosta Aatu tuli niin suosituksi, että hän piiloutui maan alle ja kukaan ei tiedä missä hän tällä hetkellä on. Huhuja liikkuu että hänellä olisi kuun pimeällä puolella luksusmökki, jonka hän olisi ostanu kuun huoltomieheltä tämän lähdettyä lomalle.

Folio aineiden kuningas

21 huhtikuun, 2009

Ihmiskunnalla ei tällä hetkellä ole suuria mahdollisuuksia levittäytyä muille planeetoille. Tämä johtuu pääasiassa siitä, ettei hallussamme ole tekniikka joka veisi meidät sinne kohtuullisessa ajassa, eikä tarvittavaa tulivoimaa asuttujen planeettojen valloittamiseen. Onneksi hallussamme on universumin mahtavin puolustautumisväline.

Foliopaperi tuo intin sadetakkiakin suojaavampi esine. Foliopaperi suojaa niin sädepyssyiltä kuin myös ajatusten lukemiselta, mikä on ensiluokkaisen tärkeä kun edistyksellisempi laji hyökkää maapallolle. Kun foliopaperin yhdistää jeesusteipin kanssa ovat rakennusmahdollisuudet täysin rajattomat. Silloin voit suojata ihan mitä vain ihan miltä vain. Harmillista vain että ihmiskunta ei ole vielä alkanut rakentamaan mitään suurempaa foliosuojaa, sillä piahkoin meidät löytäneet ulkopaikkakuntalaiset aikovat hyökätä kimppuumme. Meidän täytyy siis koota joukkomme ja alkaa tuottamaan suurissa määrin foliosuojapukuja jeesusteipin avulla, jotta saamme lajimme säilymään tästä suuresta hyökkäyksestä.

Salaisilta myyriltä saamieni tietojen mukaan maan alla asuvat dolmarialaiset, ovat liittoutuneet ulkopaikkakuntalaisten kanssa ja yrittävät ottaa vallan maassa. Meidän olisikin nyt tukahdutettava dolmarialaiset kirjaimellisesti ja se onnistuu vain vuoraamalla kaikki tulivuoret foliopaperilla ja tiivistämällä jeesusteipillä. Näin saattaisimme saada myös estettyä ulkopaikkakuntalaisten hyökkäyksen, kun heillä ei olisikaan maassa enään troijan hevosta muistuttavaa ansaa. Mutta mitä tekeekään ihmiskunta. Käyttävät tätä universumin tehokkainta puolustusmekanismiä suojaamaan ruokiaan ja auttamaan sen velmistuksessa, jos tämä jatkuu ihmiskunta on hyvin pitkälle mennyttä kalua.

Suhteellista

14 huhtikuun, 2009

Kaikki on suhteellista, jopa suhteellisuusteoria. Suhteellisuusteoria on suhteellisen jännä. Se omalla tavallaan muistuttaa tiedemiesten raamattua, kukaan ei ole voinut todistaa vääräksi, eikä oikeaksi. Jos se on totta kaikki on okei, mutta jos teoria on väärä maailma on täynnä herkkäuskoisia tiedemiehiä. Toisaalta voi myös ajatella että raamattu on totta ja maailma on täynnä mustaamagiaa käyttäviä tiedemiehiä.

Suhteellisuusteorian mukaan luonnonlait toimivat kaikkissa tilanteissa samalla tavalla. Olisi erittäin ikävää jos näin ei olisi, meillähän olisi erittäin epä vakaa maailma silloin. On myös väitetty että kaikki aine sitoo yhtä paljon energiaa, mutta ihminen ei osaa vain hyödyntää kaikkia aineita yhtä tehokkaasti. Nämä kaksi väittämää yhdessä tekisi elämästämme melkoisen mielenkiintoista. Ajatellaan pikku poika leikkimässä marmorikuulilla talon takapihalla. Pojalle sattuukin huono tuuri ja yhden heitetyn marmorikuulan sisältämä enrgia purkautuu räjähdysmäisesti talon takapihalla ja jos oletetaan myös että marmorikuula sisältää yhtä paljon energiaa kuin uraani. Seuraksenahan olisi luonnollisesti kylän kartalta pyyhkivä räjähdys.

Positiivisia vaikutuksiakin voisi olla jos lento-onnettomuuden yhteydessä painovoima lopettaisikin satunaisesta syystä vaikuttamasta lentokoneeseen. Vaihtoehtoisesti myös pommin räjähtäessä ei tulisikaan paineaaltoa vaan pommi imisi ilmaa itseensä. Tässä satunaisessa maailmassa voisi tapahtua periaatteellisesti mitä vain, myös se olisi mahdollista että yhtyessä naiseesi, laukeamisen hetkellä naisesi räjähtää kappaleeksi satunaisuuden luomasta liiasta paineesta. Onneksi meillä ei ole tälläisiä päiviä kuin krapulassa.

Looginen maailma

14 huhtikuun, 2009

Maailmassa törmää aina kaikenlaisiin epäloogisiin ongelmiin, kuten naisiin. Kaikille epäloogisille ongelmille löytyisi täysin looginen ratkaisu, muutetaan maailma loogiseksi. Tämä myös auttaisi opetustyötä suurissa määrin, sillä esimerkiksi biologian tunnilla ei enää käytettäisi nimiä vaan tyyppejä. Taltinttikin kulkisi kätevästi nimellä pikkulintu mallia keltamustavalkoinen, tai hirvi olisi suurinisäkäs mallia nelijalkaruskeasarveikas. Kielienkin opettaminen helpottuisi huomattavasti, koska loogisuuden vuoksi kaikki sääntöpoikkeukset jouduttaisiin jättämään pois ja käännökset tehtäisiin suoraan. Kaikkein epäloogisimmasta ongelmasta päästäisiin kivasti, kun kaikille tyttölapsille suoritettaisiin lobotomia leikkaus heti syntymisen jälkeen.

Evoluutio

7 huhtikuun, 2009

Ihmisille syötetään tänä päivänä monenlaista kuraa siitä miksi maailma on sellainen kuin se on. Monille ihmisille menee vielä tänä päivänäkin läpi selitys että jumala loi maailman. Sinänsä minua ei kiinnosta mihin ihmiset uskovat, mutta onhan se vähän naurettavaa että ihminen uskoo että juutalaisen zombin isä on luonut maailman noin 6000-7000 vuotta sitten ja laittanut fossiilit maan alle ihan vaan testatakseen ihmisten uskoa.Toiset taas uskovat että ihminen on evoluution huipputulos ja että ihminen on ajan myötä kehittynyt apinoista.

Nyt kuitenkin on löydetty kiistattomia todisteita siitä, että evoluutio onkin toiminut väärinpäin, että kaikki eläimet ovatkin kehittyneet ihmisestä.Linkissä näkyy selkeänä kaavakuvana kuinka evoluutio on toiminut. Kaikki eläimet eivät luonnollisetikkaan ole syntyneet näin yksiselitteisellä tavalla. Esimerkiksi lintukoirat eivät ole nimensä mukaisesti suoraan ihmisestä, vaan ovat koiran ja linnun yhdynnän tulos. Linnut taas kaikki polveutuvat kreikan mytologiasta tutusta ikaroksesta, joka lenteli ulos labyrintistä.

Koirat sen sijaan kaikki polveutuvat myös kreikan mytologiasta tutusta kerberoksesta, joka oli manalan portteja vahtiva kolmipäinenkoira. Kerberos sai alkunsa eräänä päivänä kun eräässä hotellissa oli vain yksi huone enään jäljellä ja asiakkaita oli kuitenkin 3 tulossa sisään samaan aikaan. Nuo kolme olivat rekkakuski, portsari ja turkulainen. Sulassa sovussa he kuitenkin onnistuivat ahtautumaan samaan samaan huoneeseen ja loput varmaan arvaattekin. Likaisia yksityiskohtia en ala kertomaan, sillä se ei ole kenellekkään soveliasta luettavaa, kun samassa ahtaassa huoneessa on rekkakuski, portsari ja turkulainen. Noina maagisina aikoina kehittyivät kaikki eläinten päälajit ja muutamia muita erikoisuuksia. Tästä syystä myös intialaiset eivät tee lehmille pahaa, sillä ne ovat kaikki entisiä anoppeja.

Mustavalkoinen päivä

30 maaliskuun, 2009

Maailmassa on historian koitossa kerran ollut täysin mustavalkoinen päivä. Se tapahtui vuonna 1965 eräänä elokuisena päivänä rauman satamassa. Eräs nuori mies sattumalta oli asioimassa asiattomia asioita rauman satamassa. Hän oli haeskelmassa jotain rahanarvoista tavaraa, jota voisi sitten myydä katukaupassa, mutta hän päätyikin aiheuttamaan epähuomiossa ketjureaktion, joka johti mustavalkoiseen päivään. Tapahtuma ketju oli seuraava. Mies murtautui erääseen rahtikonttiin, josta löysi epämääräisiä tynnyreitä. Tynnyrit sisälsivät kemikaalia C13H13N4NaO3S, jota hän epähuomiossa kaatoi tynnyrillisen kontin pohjalle. Kyseisen kontin päällä sijainneessa toisessa rahtikontissa oli suuri määrä erilaisia shampoita odottamassa uudelleen kuljetusta. Kyseisessä kontissa kuitenkin oli erä erittäin huonosti pakattuja tuotteita, jotka vuosivat ja on vain sattuman kauppaa että kyseisen kontin sisältö oli matkalla turkuun. Äkillisellä säätilan vaihtelulla oli myös tekemistä asian kanssa, sillä hyvinkin nopeasti nousi raju ukonilma, suoraan sataman ylle. Kuin sattuman kaupasta yksi salama iski suoraan noihin kahteen kontiin, joka aiheutti erittäin rajun säteilyreaktion, joka taas vaikutti muutamien metrien päässä olleeseen konttiin, joka oli täynnä sonyn radioita, jotka vahvistivat säteilyä maailmanlaajuiseksi ja kadottivat värit maailmasta vuorokaudeksi. Ukonilman jälkeen tuo mies löydettiin erittäin rajusti värittyneenä. Kaikesta järkyttyneenä hän lopetti ryöstelyn ja muutti eräälle korallimeren saarelle ja perusti oman valtion. Hänen paitaansa käytetään vieläkin kyseisen maan lippuna.

Hei, me lennetään. Jee!1

30 maaliskuun, 2009

Lentäminen. Ehkä tuo jännin matkustusmuoto heti maa- ja vesiliikenteen jälkeen.

Kun sanan ’lentäminen’ mainitsee niin tavalliselle ihmiselle tulee luultavasti mieleen ensimmäisenä ilmassa liikkuminen, sitähän se lentäminen on! Terävämmät meistä saattavat koulusta muistaa jopa kaikki kolme eri lentämiseen kykenevää asiaa. (kertauksena: lintu, lentokone ja Teräsmies.)

Taustatietoa
Niinpä tässä jutussa sukellammekin syvemmälle lentämisen mielenkiintoiseen maailmaan. Katsotaan ensin, mitä Wikipedia tietää kertoa lentämisestä:

Lentäminen on ilmassa tai avaruudessa tapahtuvaa liikkumista.

Vertaa: Uiminen on nesteessä tai juoksuhiekassa tapahtuvaa liikkumista.

Lentäminen on useimmiten hallittua, jolloin lentävä eläin tai kone voi ainakin osittain hallita lentorataansa.

Pois lukien terroristit, japanilaiset ja kiljuhanhet.

Myös hallitsematon ilmassa liikkuminen voi olla lentämistä, esimerkiksi pesäpallo lentää heitettäessä.

Eroaa tässä mielessä uimisesta, sillä pesäpallo sukeltaa heitettäessä veteen.

Ilmakehässä lentäminen voi olla esimerkiksi ihmisten tai tavaroiden kuljetusta joko ilmaa raskaammilla (lentokone, helikopteri) tai kevyemmillä (kuumailmapallo, ilmalaiva) teknisillä välineillä.

Vastaavasti avaruudessa lentäminen voi olla esimerkiksi marsilaisten tai tavaroiden kuljetusta joko avaruutta raskaammilla (Independence Day:n muukalaisten emoalus) tai kevyemmillä (raketti, avaruusriksa) teknisillä välineillä.

Lentäminen voi olla kaupallista, harrastuspohjaista tai se voi liittyä sodankäyntiin.

Yleensä se on näitä kaikkia eli kallista, säheltämistä ja vaarallista.

Lentämisen pelko on lentopelkoa.

Didn’t see that one coming.

Monet eläimet, kuten useimmat linnut osaavat lentää.

Myös useimmat porot osaavat lentää.

Lentäminen voi olla myös liitoa.

Eli ns. tyylikkäästi putoamista. Esimerkkeinä liito-orava ja Buzz Lightyear.

Historiaa
Lentäminenhän ei ole keksintönä mikään uusi asia. Kuten kaikki muistamme, että lentämisen historian katsotaan alkaneen 1903, kun amerikkalaiset Wrightin veljekset onnistuivat häkkyrällään pysymään minuutin ilmassa poikkeuksellisen voimakkaan lounaistuulen avulla. Amerikkalaisia, ranskalaisia ja englantilaisia pidetään muutenkin noin yleisesti lentämisen pioneereina mutta esimerkiksi eräs hollantilainen on lentänyt jo vuosisatoja ennen heitä.
Toisaalta, esimerkiksi leijaa on lennätetty jo ennen ensimmäistä laktoosi-intolerantikkoa ja Aladdin sekä hänen ruma apina lensivät lentävällä matolla jo Kardemumman yössä. Myös lauseet ovat lentäneet useaankin otteeseen vuosisatojen saatossa. Kuitenkaan nykyään ei ole tarkkaa tietoa siitä, että minne ne oikein lensivät ja tämän takia aihe onkin aiheuttanut kiistaa sekä välillä varsin lennokkaita teorioita.
Mutta jos sitä osataan lentää täällä niin osataan sitä muuallakin. Suunnilleen 1900-luvun puolivälistä lähtien maailmaa on kohahduttanut havainnot ulkoavaruuden lentävistä lautasista. Havainnot ovat osoittauneet melko yksipuolisiksi, sillä ilmeisesti muukalaisilla on ollut teknisiä ongelmia muun astiaston lentämiseen saattamisessa.

Nykyhetki ja tulevaisuus
Huolimatta alkuaikojen lupaavasta kehityksestä on lentäminen polkenut paikallaan viimeiset vuosikymmenet. Lentävien lähtöjen jälkeen alalla ei ole tapahtunut juuri minkäänlaista kehitystä. Ääntä nopeamman lentämisen kehityksen ajateltiin vuosia sitten piristävän lentämisen ilmapiiriä mutta siitä ei tullut kuin vähän lohtua. (Valo kulkee kuitenkin kovempaa, stana.) Todellisen hetken huuman toi yksityislentämisen puolella Red Bull -energiajuoman kehitys ja leviäminen lähiruokakauppoihin. Tämä innovaatio sai alkunsa kuuluisasta ’Satumaa’ kappaleesta. Sittemmin kehitys on hiljentynyt. Kuitenkin viimeaikoina puhetta on tiedemiesten piireissä herättänyt lentämisen seuraava vallankumous. Kehitystä jarruttaa kuitenkin useat tahot, jotka öljyteollisuuden tavoin yrittävät torpata kaikki muut vaihtoehdot lentämisen saralla. Toisihan lehmien lentäminen hyvinkin kiusallisia tilanteita monille ihmisille.

Pesu

29 maaliskuun, 2009

Ihmiset ovat sokeita, he eivät näe metsää puilta. Ihminen yrittää etsiä älyllistä elämää muilta planeetoilta, vaikkei huomaa että älyllistä elämää löytyy myös lähempääkin. Nämä olennot ovat olleet täällä jo kauan ennen meitä. Ihmisen nopea kehitys tosin johti siihen että tämän lajin oli siirryttävä toimimaan maan alta käsin. Tämä laji on pesukarhu.

Jo kauan ennen ihmisen ilmaantumista planeetalle pesukarhut pesivät planeettaamme puhtaaksi dinosaurusten paskasta. Dinosaurusten kuoltua pesukarhut olivat lähellä kuolla sukupuuttoon lian puuttumisen johdosta, mutta onneksi ihminen ilmaantui planeetalle erään epäonnistuneen teleportaatiokokeen johdosta. Mitä pidemmälle aika kului sitä korkeampaan asemaan tuo uusi maapallon likaaja nousi. Pesukarhujen joukossa vallitsi ristiriitaiset tunnelmat. He olivat iloisia siitä että likaa riitti yllin kyllin putsattavaksi, mutta olivat vihoissaan siitä että ihmiset eivät sallineet heitä lähellään, vaan suorittiva usein raakojakin murhia ja näin pesukarhut tulivat pisteeseen, jossa oli tehtävä jotain radikaalisia ratkaisuja.

Koska pesukarhut eivät voineet enää pestä planeettaa vapaasti, heidän oli kehityttävä uudelle tasolle. Teknologiamme kehittyessä kodinkone aikaan, pesukarhut olivat jo onnistuneet valmistamaan robotteja, jotka hoitavat puhdistamisen heidän puolestaan. Pesukarhut alkoivat myydä näitä robotteja jälleenmyyjille peitefirmojen avulla, jotka useimmiten olivat kiinasta tai taiwanista, joista yritysten todellisia omistajia olisi mahdoton jäljittää. Näitä koneita maallikot kutsuvat pesukoneiksi ja niitä on nykypäivänä kaikkialla. Ihmettelet varmaan mihin pesukarhut tarvitsevat tätä roskaa. Pesukarhuille roska on kuin kulta ihmisille, he tarvitsevat sitä kaikkeen. Maan sisäpuolella on dolmaarialaisten lisäksi myös suuri pesukarhu-impeeriumi, joka on tehty roskasta ja fossiilisesta paskasta. Roskien kerääminen ei ole tänä päivänä täysin ongelmatonta pesukarhuille, sillä jokin aika sitten kuvioihin tuli kolmaskin tekijä. Toiset kutsuvat heitä pyyhemafiaksi. Kyseessä on siis sama järjestö, joka on vastuussa pyyhkeiden likaamisesta. Pyyhemafia ryöstää ja verottaa pesukarhuja armotta yötä päivää ja suorittavat julmuuksia, jotta saisivat orjuutettua koko pesukarhuyhteiskunnan työskentelemään itselleen. Mieti siis kumman vuoksi työskentelet pesukarhujen vai pyyhemafian.

Dolmarian dominaatio

19 maaliskuun, 2009

Maailmassa on paljon kummastuttavia asioita ja tämä on vain yksi niistä. Dollari, miksi ihmeessä amerikassa käytetään rahana dollareita. Euroopan rahayksikköhän on euro ja monissa maissa ja yhteisöissä käytetään rahan tunnuksena, jotain kotimaahan viittaavaa. Tokihan amerikkalaisten rahoissa lukee että ne ovat heidän dollareitaan, mutta mistä dollarit tulevat. Dollari sanahan on aikanaan johdettu sanasta taalari. Sana muuntui erään henkilön johdosta joka löysi uuden mantereen, jonka seurauksena hänelle nousi kusi päähän ja hän alkoi puhumaan pyöreästi muuttaen t kirjaimet d kirjaimiksi jne.

Taalarit taas ovat muinainen rahayksikkö, joka on johdettu sanasta taateli. Taalari oli tuolle itäiselle kaukomaalle elinehto ja ainut luonnonvara, joten kaukomaan kansalaiset söivät aina taatelikeittoa ja joivat taatelijuomaa sekä tekivät taatelipiirakkaa. Kaukomaassa oli kuitenkin yksi ihmisryhmä, jotka eivät pitäneet taateleista. He olivat taatelintallaajat, jotka järjestelmällisesti harjoittivat pahinta mahdollista rikollisuutta, taateleiden tallaamista. Taateleiden tallomisen suhteen laki oli hyvin yksiselitteinen, kaikki jotka rikkovat lakia karkoitetaan pois maasta. Koska tuohon aikaan maapallo oli vielä litteä, niin taatelintallaajat heitettiin maan reunan yli. Huonoksi onnekseen kaukomaan kansalaiset eivät tuntenee fysiikkaa ja jäivät siihen uskoon että uhrit joutuivat loputtomaan pudotukseen, kun heidät heitettiin reunan yli. Todellisuus kuitenkin oli se että kaikki taatelintallaajat putosivat maan kääntöpuolelle painovoiman ansiosta.

Maan kääntöpuolelle syntyi aikojen saatossa dolmarian valtio, joka koostui siis pelkästään taatelin tallaajista. Dolmariaa kuitenkin kohtasi suuri onnettomuus, kun egyptiläisten auringonjumala ra vittuuntui ainaiseen taisteluun auringosta dolmarialaisten kanssa ja junaili suhteillaan herkuleksen lähtemään itään, mukamas suorittamaan urotöitä. Toki herkules teki mielettömiä ja uskomattomia asioita, mutta kaikki johtui hänen tempperamentistään. Ra tiesi myös ettei herkules missään tilanteessa antanut senttiäkään periksi. Ajan kuluessa herkules saapui maailman laidalle paikkaan mistä ei päässyt pois kuin takaisin päin kävelemällä, joten hän hetken raivottuaan lassosi maailman länsi sekä itälaidan ja veti ne yhteen. Näin siis maailmasta tuli pyöreä ja dolmaria jäi maan muodostaman pallon sisälle. Seurakset tästä oli että ra jäi omaa tyhmyyttään työttömäksi, koska auringosta ei tarvinnut enää taistella ja koska dolmarialaiset eivät voineet enää tallata taateleita he alkoivat tuottamaan dollareita ja hallitsemaan niillä amerikkaa.

Kuu

13 maaliskuun, 2009

Kuuhun liittyy monia erilaisia mystisiä kysymyksiä, joiden verhoa tässä hiukan nostetaan. Ensimmäisenä ehkä kaikkein yleisin kysymys ”onko kuu juustoa?”. Ei se ei ole juustoa, sillä englantilaiset olisivat syöneet sen jo ennen ajan laskun alkua ja keskiajalla kaikki hollantilaiset ja saksalaiset olisi poltettu teennäisten tähtien valmistamisesta. Mitä kuu siis on? Kuu kuten kaikki muutkin pyöreät kappaleet aurinkokunnassamme on marmorikuula, ja kaikkein huono onnisin niistä, sillä kuu jäi värittömäksi värin loppumisen vuoksi kun kekkonen väritti moskovan punaistatoria siniseksi sinipunakynällään. Ihmettelet varmaan että missä sitten nämä kaikki marmorikuulat ovat. Kaikki nämä valtavat marmorikuulat ovat zertyksolidi nimisen kolmisilmäisen humanoidin nahkapussissa, joka roikkuu hänen vyötäröllään.

Kävivätkö jenkit kuussa? Eivät sillä natsit valloittivat kuun jo 30 luvulla ja sitä paitsi jenkkien kaikki kuuraketit törmäilivät jatkuvasti kuunpidikkeeseen, joka pitää kuun maan ympärillä. Siitä myös osin johtuu ns kuunpimennykset, sillä aurinkokunnanhuoltomies on ollut pitkään lomalla siriuksessa, eikä ole näin ehtinyt vaihtamaan kuunakselin stefoja, jotka valuttavat öljyä kuunpinnalle ja tästä johtuen se näyttää mustalta.  Jos ihmettelet miksi kuu ei sitten ole kokonana musta, se johtuu siitä että kuunakselilla olevat laakerit ovat osittain jumiutuneet ja näin kuun puhdas puoli osoittaa lähes kokoajan menosuuntaan tai aurinkoon ja tästä johtuu että öljy valuu kuun takaosaan tai palaa auringon paisteessa.

Miksi täysikuuvalvottaa? Tämä on yksilöstä kiinni, toisia valvottaa toisia ei. Selkeä selitys kuitenkin tälle on se että ihmisten alitajuntaa alkaa vaivaamaan kukkahattutätien jutut, koska he näkevät unensa selvemmin paremmassa valaistuksessa, jopa sudet ulvovat kuuta lähes samasta syystä. Sudet vain kokevat deja’vu ilmiön kun näkevät unta isänsä ulvomassa kuuta, joka näki isänsä ulvomassa kuuta.

Miksi kuu punertaa joskus? Tämä yksinkertaisesti johtuu siitä kun ne öljyt on vähissä sieltä akselistosta, niin kuu yksinkertaisesti pääsee ylikuumenemaan ja näin muuttuu punertavaksi ja laajenee.